Länsi-Uudenmaan Lumo matkailu Oy

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Matkailun vaikutus Länsi-Uudellamaalla

Matkailuala on mainittu olevan maailman suurin teollisuuden ala. Sen todentaminen on kuitenkin vaikeaa. Toisin kuin esim. kännyköiden tai paperin valmistus, matkailu sirpaloituu lukemattomien pienten toimijoiden kesken, aiheuttaen sen, että tarkkojen lukujen esittäminen on haasteellista. Matkailija käyttää ravintoloita, huoltamoita, kauppoja, julkista liikennettä, jne. Miten ravintoloitsija osaa erottaa matkailijan ”normaalista” asiakkaasta? Matkailualalla on kuitenkin käytössä tutkimusmenetelmiä, joiden avulla matkailun kokonaistulo voidaan mitata. UNWTO:n mukaan matkailun vaikutus maailmanlaajuiseen BKT:een on 5%. Vientialana matkailu sijoittuu maailman kärkeen rinnallaan polttoaineet, ruoka ja autot.

Suomessa matkailukulutus on noin 12 miljardia ja työllisten määrä puolestaan noin 130 000. Alla olevassa taulukossa vertaillaan matkailua suhteessa muihin toimialoihin Suomessa. Ja tässä tosiaan ainoastaan majoitus- ja ravitsemistoiminta (joskin näihin lukuihin sisältynee myös ”normaalit” käyttäjät). Lienee kuitenkin kiistatonta, että matkailun vaikutus on merkittävä. Tässä yhteydessä on myös hyvä todeta, että matkailu on yksi harvoista aloista joka kasvaa Suomessa.



Länsi-Uudellamaalla on myös tehty matkailutulotutkimus, joskin jo jokin aika sitten. Tutkimus valmistui 2009 ja siinä käytettiin vuoden 2007 lukuja. Uusi matkailutulotutkimus valmistuu vuonna 2013. Vuoden 2009 tutkimuksessa selvisi, että Länsi-Uudenmaan matkailutulo on noin 193 miljoonaa euroa ja työllisyysvaikutus 1920 henkilötyövuotta. Alta löytyy tilastokeskuksen tietoja teollisuuden työpaikoista toimialoittain Länsi-Uudellamaalla. Matkailu ei tästä tilastosta löydy, mutta suurimman alan työllisyysvaikutus on metallituotteiden valmistus noin 1700 työpaikallaan. 



Jatkossa matkailun merkitys kasvaa monesta syystä:
  • Matkailu kasvaa maailmanlaajuisesti
  • Myös kotimaan matkailu lisääntyy – mm. suurilla ikäluokilla on jatkossa enemmän aikaa ja heillä on myös rahaa
  • Venäläiset ovat vasta aloittelemassa matkailua. Mitä tapahtuu kun tulee viisumivapaus?
  • Matkailun työpaikkoja ei voi ulkoistaa Aasiaan
  • Matkailu pystyy työllistämään myös vähemmän tai eri alalle koulutettua työvoimaa. Matkailu voikin vastata esim. isojen teollisuusyritysten poistumisen takia syntyneeseen uusien työpaikkojen tarpeeseen
  • Matkailu lähtisi merkittävään kasvuun jo verrattain pienillä panostuksilla esim. markkinointiin tai saavutettavuuteen
  • Investoinnit infraan, markkinointiin tai palveluihin edesauttavat aina niin matkailua kuin muutakin yhteiskuntaa. Matkailun imagomarkkinointi lisää koko seudun tunnettuutta ja kiinnostavuutta niin matkailijoiden, nykyisten asukkaiden kuin potentiaalisten uusien yritysten tai uusien asukkaiden silmissä.
Matkailuala on Suomessa aliarvostettu. Tästä voidaan osaltaan syyttää itse matkailualaa; lobbaus alan puolesta on vähäistä. Tämä johtunee ainakin osittain siitä, että ala on pirstaloitunut niin pieniin osiin. Yhteistyö ja yhteisen äänen löytyminen on ollut vaikeaa. Nyt ainakin Länsi-Uudellamaalla ollaan ottamassa askelta eteenpäin tämän asian suhteen. 

Lähteet:
United Nations World Tourism Organization www.unwto.org (2012)
Matkailun edistämiskeskus, Jari Ahjonharju presentaatio (23.11.2012)
Selvitys Matkailun tulo- ja työllisyysvaikutuksista Länsi-Uudenmaan alueen kunnissa (2009)
Tilastokeskus http://www.stat.fi/tup/seutunet/lansiuusimaa_teollisuus.html (2012)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti