Länsi-Uudenmaan Lumo matkailu Oy

lauantai 11. kesäkuuta 2016

Kotiseuturakkaus ja matkailu

Kirjoitus julkaistu alunperin Lohjan saaristo -lehdessä kesäkuussa 2016

Lohjan saaristo 100-vuottaSuomessa on noin 313 kuntaa. Näiden kuntien asukkaista monet ovat varsin kriittisiä oman kotipitäjänsä toimintaa kohtaan. Milloin on koulutus hoidettu huonosti ja milloin terveydenhuolto tai infra. Mutta lähes aina asukkaat ovat kuitenkin ylpeitä omasta asuinalueestaan ja ovat myös valmiita suosittelemaan sitä ulkopaikkakuntalaisille. Näin on myös kuntaa johtavilla tapana toimia. Suomenniemeltä ei löydy kovinkaan montaa kuntaa, jotka eivät tavalla tai toisella panostaisi matkailuun. ”Meillä on puhdas luonto, hienot järvet ja kivoja patikointireittejä. Tervetuloa meille!”.

Tämä kotiseuturakkaus on yksi matkailun kehittämisen jarru. Tosiasia nimittäin on, että kaikissa kunnissa ei ole matkailullista vetovoimaa, saatikka resursseja sen vetovoiman kehittämiseksi. Kuitenkin voidaan samaan hengenvetoon todeta, että kaikilla on varmasti jokin houkutteleva matkailuvaltti – kalaisa järvi, vanha kirkko tai vaikkapa kaunis puu. Yksistään mikään näistä ei kuitenkaan houkuttele suuria määriä maksavia matkailuasiakkaita.

Näin ollen johtopäätös on, että matkailua kehitettäessä pitää heittää oma kotiseuturakkaus vähäksi aikaa nurkkaan ja astua asiakkaan saappaisiin. Miltä meidän alue näyttää asiakkaan silmin? Onko meillä ihan oikeasti houkuttelevampi tarjoama kuin naapurialueella (puhumattakaan naapurimaasta)?

Länsi-Uudellamaalla on otettu oikeita askelia tähän suuntaan. Alueen viisi kuntaa, Lohja, Raasepori, Inkoo, Siuntio ja Hanko, ovat yhteistyössä yritysten kanssa tehneet viimeiset pari vuotta koko Länsi-Uudenmaan kattavaa matkailumarkkinointia. Toimijana on Länsi-Uudenmaan Lumo matkailu Oy, joka on matkailuyritysten omistama, voittoa tavoittelematon osakeyhtiö. Kuntarajat on unohdettu (kun ei asiakaskaan niistä välitä) ja matkailutarjonta on tuotu esille isommalla ja houkuttelevammalla tarjottimella. Lohjan saaristo on yksi upea tuote muiden Länsi-Uudenmaan helmien joukossa. Uskon vahvasti, että asiakas tulee mieluummin alueelle, jossa on tarjolla Hangon hiekkarannat, Tammisaaren vanha keskusta, Fiskars, Tytyri ja Lohjan saaristo, kuin alueelle, jossa on vain Lohjan saaristo.

Yhteistyö on sikälikin järkevää, että yhteisillä resursseilla saadaan paljon enemmän mölyä aikaiseksi maailmalla, kuin jos kaikki yritykset tai kunnat laittaisivat omat pienet markkinointirahansa maailmalle yksin. Yhdessä saamme siis enemmän näkyvyyttä ja houkuttelevamman kokonaisuuden – nimenomaan asiakkaan näkökulmasta.

Lohjan saaristoseura on yksi Lumon omistajista ja näin ollen myös aktiivinen vaikuttaja tässä yhteistyössä. Tuloksia on syntynyt. Vuonna 2015 koko Suomen rekisteröidyt yöpymiset olivat 0,2 % pakkasella – osittain tiukan taloudellisen tilanteen vuoksi. Länsi-Uudenmaan yöpymiset kasvoivat 8,8 %! Eli teimme keskiarvoa merkittävästi parempaa tulosta. Tämä on seurausta hyvästä yhteistyöstä ja siitä, että oma välitön etu on siirretty syrjään ja katsottu kokonaisuutta ulkopuolelta.

Kotiseuturakkaus on kuitenkin hieno asia. Kun asiakas saapuu Lohjan saaristoon ja kokee vastaanottavan ja ystävällisen tunnelman – ja asukkaiden ylpeyden omasta kylästä – on kokemus varmasti ikimuistoinen. Hyvä työ näkyy myös kahdessa palkinnossa, jotka Lohjan saaristo on saanut. Lohjansaaren maisemat valittiin vuoden perinnemaisemaksi vuonna 2014 ja Paavola valittiin vuoden Uusmaalaiseksi kyläksi 2016.

Paljon onnea 100-vuotiaalle Lohjan Saaristo –seura ry:lle!

Jukka Punamäki



perjantai 5. helmikuuta 2016

Matkailuelinkeino vahvassa kasvussa

Kirjoitus on julkaistu Länsi-Uusimaa lehdessä 5.2.2016

Pienen notkahduksen jälkeen Länsi-Uudenmaan matkailussa taas positiivista kasvua. Matkailun kehitys näkyy lukujen lisäksi useissa alueelle tulleissa matkailupalkinnoissa. Panostukset matkailuun ovat olleet kannattavia.

Hanko, Visit South Coast FinlandKansainvälistä ja kansallista kasvua

YK:n alainen World Tourism Organization julkaisi tammikuussa vuoden 2015 tilastoja. Globaalisti kansainväliset saapumiset nousivat jo 1,2 miljardiin. Kasvua edellisvuoteen oli 4 %, eli noin 50 miljoonaa matkailijaa enemmän matkusti maasta toiseen. Huomioitavaa on, että tämä luku ei sisällä kotimaan matkailua, joka on vielä paljon suurempaa.

Suomessa matkailu kasvaa keskimäärin 5 % vuosivauhtia. Kun otetaan huomioon, että kotimaisten matkailijoiden osuus on vieläkin yli 70 %, niin voidaan sanoa, että kasvupotentiaali on huima. Ulkomaisten matkailijoiden osuutta voidaan nostaa merkittävästi tulevaisuudessa.
Suomessa vientiin rinnastettava matkailutulo ulkomailta on 4,4 miljardia. Ja kun matkailun merkittävyyttä mietitään, on hyvä muistaa, että matkailu on ainut vientiala, joka maksaa arvonlisäveron Suomeen.

Länsi-Uusimaa

Lohjan museo, Visit South Coast FinlandPienen notkahduksen jälkeen Länsi-Uudenmaan matkailu on päässyt jälleen vauhtiin. Vuoden 2015 osalta nähdään yöpymistilastot marraskuuhun asti. Niissä on kasvua lähes 10 % edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Tämä on todella hieno suoritus, kun katsotaan talouden yleistilannetta.

Matkailun vahvuuksiin kuuluu, että se työllistää paljon ja monipuolisesti. Palvelukeskeinen ala työllistää niin huippuammattilaisia kuin työelämään pyrkiviä nuoriakin. Voidaan olla varmoja, että majoitustilastoista näkyvä kasvu on vetänyt imussaan monta pätevää työntekijää pois muuten yhä kasvavasta työttömien joukosta. Länsi-Uudenmaan matkailun infograafissa onkin tuotu esille, että matkailu on jo nyt Länsi-Uudenmaan työllistävin teollisuuden ala.

Panostukset matkailuun ovatkin vähitellen näkymässä positiivisena tekemisenä. Edellä mainittujen kasvulukujen lisäksi Länsi-Uudenmaan matkailualue on ollut vahvasti esillä viimeisten kuukausien aikana.

Osatekijä tässä menestyksessä on varmasti se, että Länsi-Uudenmaan toimijat ovat valinneet Visit Finlandin Laatutonni –sertifikaatin alueelliseksi laadun edistämistyökaluksi. Länsi-Uusimaa on tällä hetkellä parhaiten edustettu koko Suomessa tässä Laatutonnin suorittaneiden joukossa.

Matkailua ei voi siirtää kiinaan
Saaristo, Visit South Coast Finland

Matkailuala on siitäkin hyvä tulevaisuuden turvaaja, että ”matkailutehdasta” ei voi lakkauttaa. Matkailu koostuu sadoista toimijoista, eikä mikään ulkomainen toimija voi päättää, ettei Länsi-Uudenmaan matkailu tuota riittävästi – pistetään lappu luukulle.
Matkailutehdasta ei voi myöskään ulkoistaa Kiinaan. Matkailuyritykset ovat vahvoja paikallisia toimijoita, joissa toimivat yrittäjät toimivat usein synnyinseuduillaan ja osallistuvat vahvasti paikalliseen toimintaan. Lohjanjärven tai Hangon hiekkarannan siirtäminen Pekingiin lienee mahdotonta.

Matkailulla laaja vaikutus

Matkailulla ja siihen liittyvillä palveluliiketoiminnoilla on merkittävä rooli Länsi-Uudenmaan alueen elinkeinorakenteessa. Yritysten määrä, työllistävyys ja monia kanavia pitkin kertyvä matkailutulo n. 300 miljoonaa euroa vuodessa ovat erittäin tärkeitä alueen ympärivuotisia elävöittäjiä myös paikallisille asukkaille ja muiden toimialojen yrityksille. Palvelut, tapahtumat ja kohteet parantavat alueen imagoa ja houkuttelevat omalta osaltaan alueelle uusia muuttajia. Palveluja käyttävät monipuoliset kohderyhmät parantavat tarjontaa, aukioloja ja laatua.

Lähteet